Ennen aineistonkeruuta on tärkeää selvittää, mitä lupia ja suostumuksia aineistonkeruuta varten tarvitaan.
Tutkimuslupa
- Jos tutkimuksen kohteena on jossakin organisaatiossa tapahtuva toiminta (esimerkiksi sairaala, oppilaitos, yritys), tulee organisaatiolta tavallisesti pyytää lupa tutkimuksen toteuttamiseen.
- Tutkimuslupaa pyydetään kohdeorganisaatiolta sen määrittelemien käytäntöjen mukaisesti. Useat organisaatiot kertovat lupakäytänteistään verkkosivuillaan. Erityisesti isoissa organisaatioissaa lupien käsittely noudattaa tiettyä kaavaa ja aikataulua, mistä syystä lupapyynnön käsittely voi olla hidasta.
- Koulussa tai päiväkodissa toteutettava tutkimus voidaan tehdä ilman vanhempien tai muun huoltajan erillistä suostumusta, jos tutkimusaineistoon ei tallenneta yksilöityjä tunnistetietoja (nimi,henkilötunnus, osoite), esim. kyselytutkimukset ja havainnointi ilman henkilötietojen keruuta, ainekirjoitusten tai vastaavien käyttö tutkimusmateriaalina. Huoltajien informointi tutkimuksesta on kuitenkin suotavaa. (Lähde: https://www.tenk.fi/sites/tenk.fi/files/media/Kuula-Luumi.pdf
- Myös silloin kun tutkimus kohdistuu Laurea-ammattikorkeakoulun henkilökuntaan tai opiskelijoihin, täytyy tutkimuksen tekijän hakea tutkimuslupaa. Lupaa ei tarvita Laurean sisäisessä laadunkehittämistyössä käytettävissä kyselyissä tai vastaavan tyyppisissä tutkimuksissa.