Tutkimusetiikka on osa hankkeen aineistonhallintaa ja hyvää tieteellistä käytäntöä.
Näistä ohjeista nousevat käytänteet, jotka sitovat hankkeiden tekoa.
Seuraavassa käydään näitä läpi.
Tarkista, tarvitseeko hankkeen tutkimus eettisen ennakkoarvioinnin.
Eettinen hyväksyttävyys on aina arvioitava ennakkoon tutkimuksissa, joissa:
Joskus tutkimuksen rahoittaja, julkaisija, tutkimusluvan myöntävä organisaatio tms. edellyttää eettistä ennakkoarviointia tilanteessa, missä sitä ei Suomen järjestelmässä tarvita. Silloin eettinen toimikunta voi antaa lausunnon sijaan hakijalle kuvauksen Suomen järjestelmästä.
Ihmistieteiden eettinen ennakkoarviointi on tarkoitettu perustutkinnon (bachelor-tason) jälkeiseen tutkimustyöhön. Opinnäytteiden ohjaajat vastaavat siitä, että heidän ohjattavansa perehtyvät eettisiin periaatteisiin, mutta opinnäytetyöntekijä on itse vastuussa työnsä eettisyydestä.
Mikäli perustutkinnon jälkeinen opinnäyte (esim. YAMK) suunnitellaan toteutettavaksi tavalla, joka edellyttää eettistä ennakkoarviointia, opiskelija hakee sitä eettiseltä toimikunnalta yhdessä ohjaajansa kanssa.
Eettinen ennakkoarviointi ei siirrä tutkijan vastuuta tutkimuksesta ja sen moraalisista ratkaisuista eettiselle toimikunnalle.
Huomattava on, että eettisen toimikunnan lausunto ei ole tutkimuslupa. Luvan tutkimuksen toteuttamiselle antaa kohdeorganisaatio, jossa tutkimus toteutetaan. Lisäksi suostumuksensa tutkimukseen osallistumisesta antavat yksittäiset tutkittavat.
Eettisessä ennakkoarvioinnissa arvioidaan erityisesti:
Eettistä ennakkoarviointia haetaan Pääkaupunkiseudun ammattikorkeakoulujen ihmistieteelliseltä eettiseltä toimikunnalta toimikunnan esittämällä lomakkeella. Hakemuksessa yksilöidään selkeästi se, mihin tutkimuseettisiin seikkoihin ennakkolausuntoa haetaan. Tarkista
Informoinnin perusteella tutkittavalta voidaan pyytää suostumus seuraaviin:
|
Laurea-kirjasto | Saavutettavuusseloste | Laurea Library | Accessibility statement